Elämän salasana hukkumassa

Useat kulttuuri-ihmiset ovat vaikuttaneet merkittävästi minun elämäni kulkuun. Olen tehnyt päätöksen viedä kukan niin monen heistä haudalle kuin mahdollista. Tytär haluaa lähteä mukaani Englannin maaseudulle etsimään Agatha Cristien hautaa.

Olen pudonnut pari kuukautta sitten Finnairin kultakorttikerhosta, mutta työmatkojen takia lentopisteitä piisaa. Päätän käyttää niistä muutaman ostaakseni tyttärelleni sisäänpääsyn lentokenttä-loungeen. Se olisi mielestäni hyvä alkupotku yhteiselle kulttuurimatkalle.

Tämän hyvin yksinkertaisen toimituksen suorittamiseksi minun pitää käydä yhdellätoista nettisivulla, käyttää kolmea puhelinsovellusta sekä viettää yli puoli tuntia puhelimessa. Ensin googeloin, mistä Loungen sisäänpääsy ostetaan. Sitten klikkaan itseni Finnairin sivuille. Pääsen haluamalleni sivulle kolmen klikkauksen jälkeen. Siinä pyydetään kirjautumaan jäsentunnuksilla. Avaan puhelimen salasanasovelluksen ja kaivan salasanan esiin 78:n muun salasanan joukosta. Loggaan itseni sisään ja ostan Lounge-passin. Systeemi haluaa pisteiden lisäksi varmistaa oston pankkitunnuksilla. Avaan puhelimesta tunnuslukusovelluksen, joka värähtää ymmärrettyään, että sitä tarvitaan. Osto hyväksytään ja sivu vaatii varmistusta sähköpostilla. Avaan Outlookin ja käyn klikkaamassa varmistusviestiä. Palaan Finnairin sivulle tsekkaamaan, vieläkö jotain pitää tehdä. Sivu kertoo, että minulle on lähetetty ostosta sähköposti. Palaan Outlookiin. Finnair Shopilta tullut sähköposti kertoo, että minun täytyy vielä mennä on-line sovellukseen liittämään Lounge-passi lentolippuun. Tarvitsen tyttären lentolipun. En muista kummalta tietokoneelta olen sen ostanut. Käyn katsomassa kummankin koneen sähköpostit. Lippua ei löydy. Mietin olisiko tytär kuitenkin ostanut lipun omalta koneeltaan. Näin on. Saan varaustunnuksen ja palaan syöttämään sitä Finnairin sovellukseen, joka vaatii uusintakirjautumisen. Käyn puhelimessa tarkistamassa salasanan uudelleen. Kun pääsen sisään ja syötän pyydetyn varaustunnuksen, systeemi ilmoittaa että Lounge-passin liittäminen lippuun ei onnistu, soita asiakaspalveluun. Teen kuten käsketty. Jonotan hissimusiikkia kuunnellen noin vartin ja lopulta asiakaspalveluhenkilö vastaa. ”Systeemi näyttää olevan rikki”, hän sanoo ja pyytää minua odottamaan linjalla, kun tekee liittämisen manuaalisesti. Se kestää 32 minuuttia. Tarkistan vielä tyttären puhelimesta, että Loungen sisäänpääsy näkyy lopulta hänen Boarding passissaan.

Kun istun Loungen parven kiikkuvassa tuolissa kädessä kylmä valkoviinilasi, en voi olla miettimättä, miksi jokikinen tietotekninen kikkailu saa minulta nykyään karvat pystyyn. Miksi sydämeni lyö ylikierroksilla joka kerta, kun vahvistan laskuja tunnuslukusovelluksella? Miksi kolmen eri maan HR-sovellusten erilaisuus minut kiehumaan raivosta? Miksi soitan mieluummin VR:n lipunmyyntiin ja maksan siitä kuin ostan autojunapaketin verkosta?

Vastaus on yksinkertainen. Minua hermostuttaa tulevaisuus. Mikäli minä, korkeasti koulutettu teknologiajohtaja olen jo tänä päivänä näiden tietoteknisten vekottimien käytön kanssa osaamiseni äärirajoilla, mitä tapahtuu tulevaisuudessa? Tekniikka tulee entisestään monimutkaistumaan. Samalla minä tulen vanhenemaan. Yhtälö ei ole miellyttävä. Vaihtoehtoja jää vain yksi. Minä tulen putoamaan kelkasta.