Kun entinen esimieheni, eturauhassyövän kanssa elämäntyönsä tehnyt grand-old-man uskalsi julkisesti kyseenalaistaa eturauhassyöpäseulonnan järkevyyden, hän sai päälleen potilasjärjestön vihaisen kommenttiryöpyn. Kuinka joku uskalsi väittää, että heidän olisi ollut parempi elää tietämättä, että heillä oli syöpä.
Minun tissiseulontani on ohi viidessä minuutissa. Prosessi toimii kuin teollinen tuotantoketju. Ihmistä ei juuri huomioida. Yksi sisään, toinen ulos. Mitä nopeammin, sitä enemmän tulee rahaa. Seulontojen saamisesta kilpailevat monet yksityiset laboratorioalan toimijat. Syöpäseulonnat ovat massiivinen bisnes. Paitsi laboratorioille, myös diagnostiikkayrityksille. Rintojani skriinannut laite on kallis. Ja niitä tarvitaan monta. Valtavan kokoisen seulontakokonaisuuden kustantaa yhteiskunta. Kuten hoidotkin. Osan tarpeeseen, mutta ison siivun myös ”varmuuden vuoksi”.
Biologi minussa unohtaa seulonnat nopeasti. Kirje tulee kotiin kuukauden kuluessa. Kuten on tullut edellisinäkin vuosina. Ajatus kääntyy huomiseen ja vaikeuteen valita ruokalajia. Olen luvannut kokata ystävättärelleni, jonka syöpähoidot ovat kesken. Vaativaa elämäntilannetta muutenkin taapertavalla ystävälläni diagnosoitiin viime kesänä rintasyöpä. Jälkihoidot ovat raskaat ja vievät voimia entisestään. Ruokavaliotakin on rajoitettu. Päätän kokata kalaa vihannespedillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti