Menossa on paussi

Makaan olohuoneen sohvalla. Olen kaatunut hiihtolenkillä Lapissa ja murtanut yhden nikaman selästäni. Luutuminen vie kuulemma muutaman kuukauden.

Täytän tylsää tyhjyyttä tuijottamalla televisiosta aiemmin tulleita ohjelmia. Yksi niistä on Ylen tamperelainen talk-show Perjantai. Jostain kumman syystä nuoret toimittajat ovat valinneet aiheeksi vaihdevuodet. Miestoimittaja kysyy enempi itseltään kuin haastateltavalta, mitä miehen tulisi tietää menopaussista. ”Kun siitä ei missään mitään puhuta.”

Jään miettimään asiaa. Poika on oikeassa. Jollei vaihdevuodet ole aiheena suorastaan tabu, ainakin se on hiljaiseksi vaiettu vanhenevien naisten salaisuus. Miksi näin? Todennäköisesti siksi, että kuka nyt haluaisi kuulla jostakin epämukavasta, joka on väistämättä edessä. Naisille hikisinä öinä, kuivuvina limakalvoina ja ailahtelevina mielialoina. Miehille kiukkuisena vaimona, äitinä, anoppina ja työkaverina.

Puhumattomuus jättää omien odottamattomien vaihdevuosioireidensa kanssa kamppailevan naisen valitettavan yksin. Vuoristoradan tavoin muuttuvista tunteista ei pysty puhumaan kenellekään. Koska kukaan ei ole koskaan kuullutkaan sellaisesta mitään. Kukaan ei tule sanomaan, että hei toi on ihan normaalia. Sanotaanhan niin murrosikäisellekin. Ja kyse on aivan samasta asiasta, ainoastaan käänteisesti. Kun murrosikäinen saa luvan kanssa kiukutella omia hormoniavitteisia tunnepuuskiaan, viisikymppiselle naiselle se ei ole sallittua.

Perjantain haastateltavat naiset nostavat oireviidakkoon vain yhden ainoan pelastuksen, hormonihoidon. Kun luonto katkaisee naishormonien valmistuksen elimistössä, ruvetaan popsimaan sitä pillereinä. Minulle tämä ei ole ollut sallittua aivosairauteni vuoksi. Alkuun ahdistuin asiasta, myöhemmin biologi minussa hyväksyi tilanteen. Tämä kun ei ole ollut ainoa kerta kun olen joutunut nöyrtymään biologian edessä. ”Kyllähän naiset ennenkin selvisivät ilman hormonien jatkohoitoja. Tilanne on täysin luonnollinen”, sanon gynekologilleni. ”Mutta sinun täytyy muistaa, että viisikymppisen naisen elämä oli ennen vähän erilaista kuin nykyään”, lääkäri sanoo. ”Silloin naisen ei tarvinnut istua palaverissa jakkupuku päällä, kun hiki alkoi virrata ja teki mieli vaan itkeä.”

Kaikessa tässä minua ärsyttää vielä se, ettei biologiakaan vaihdevuosien takana ole täysin aukottomasti selitettävissä. Kun ihmisnaisen hedelmällisyys loppuu jossakin hänen nykyisen elämänkaarensa puolivälissä, jatkuu apinanaaraan hedelmällisyys loppuun asti. Mikä on ollut se evolutionaarinen etu, jonka ihminen on lajina saavuttanut sillä, että naisen hedelmällisyys katkaistaan. Yksi selitys kertoo, että kun vanheneva nainen ei enää kyennyt saamaan uusia jälkeläisiä, hän vapautui hoitamaan jälkeläistensä lapsia. Teoria väittää tämän olleen lajille niin edullinen asia, että evoluutio kehitti naiselle vaihdevuodet. En tiedä uskonko selitykseen, vaikka kieltämättä se on jotenkin lohdullinen. Vanhenevalle naiselle on tässä mallissa annettu tehtävä ja merkitys. Miksi en siis uskoisi asiaa, kun juuri tuota tarpeellisuuttahan olen itselleni vanhuuteen kaivannut. Täyttä uskoani teoriaan horjuttaa kuitenkin ärsyttävä tieteellisyyteni. Data puuttuu. Eikä sitä koskaan mistään saadakaan. Voidaan vain arvailla. Eikö yhtä hyvin voisi sitten arvailla, että luonto on päättänyt katkaista ihmisen lisääntymisen, ettei maapallo täyttyisi tästä egoistisesta valtalajista liian nopeasti. Tämän teorian valossa öinen hikoilu on huomattavasti helpompi kestää.