Minä vastustan

En ole koskaan pitänyt maidosta. Tai no, vauva-aikaa en muista, mutta muistamani ajan kuluessa en sitä kuitenkaan tiedä koskaan juoneeni. Näinollen otan tänään lounaaksi piimää, leivän päälle juustoa ja aamupalaksi jugurtilla kostutettuja leseitä. Vanhenevan naisen luusto haurastuu. Se on biologinen fakta. Minun murtunut selkänikamani saattaa olla tästä yksi esimerkki. Haurastuminen johtunee epätasapainosta luuta hajottavien ja luuta muodostavien solujen toiminnassa, joka taas johtuu naishormonin eli estrogeenin vähenemisestä elimistössä. Lääkkeeksi ja luuston haurastumisen ennaltaehkäisyksi vanhenevalle naiselle määrätään kalkkia. Minä olen liian tutkija ymmärtääkseni, että pillerimuotoinen kalsium on imeytymisominaisuuksiltaan aivan luokattoman huonoa, ja liian biologi uskoakseni luonnon tapaan paketoida kalkki pillereitä huomattavasti parempaan käyttöliittymään. Siemaisen siis lasista lisää piimää.

Kotona mieskin on huomannut vanhenemisen. Jos minä käytän maitotuotteita luustoni vahvistamiseen, hän käy kuntosalilla vahvistaakseen lihaksiaan. ”Haluan kyetä liikkumaan vielä kun olen vanha”, se sanoo. Minä näen hänen silmissään metsästysretket koiran kanssa ja kosteat kalareissut Norjaan kaveriporukalla. Itse toivon jaksavani poimia sienet kalan ja kanalintujen kastikkeisiin.

Kun ihmisbiologi minussa miettii vanhuuttaa, nousee yksi elimistön ominaisuus kuitenkin sekä luuston haurastumista että lihasvoiman heikkenemistä tärkemmäksi. Se on ihmisen puolustusjärjestelmä. Diagnostiikka eli sairauksien toteamisen teollisuus puhuu aikaisen löytämisen tärkeydestä ihmisen tervehtymiselle. Esimerkiksi syövästä paraneminen ei korreloi mihinkään yhtä hyvin kuin taudin aikaiseen löytämiseen. Mutta minä puhun jostakin vielä aikaisemmasta. Siitä mitä meidän sisällämme tapahtuu ennen kuin elimistölle ”outo” tilanne edes muuttuu virallisesti taudiksi.

Esimerkiksi meissä kaikissa tapahtuu kontrolloimattoman kasvun alkuja aivan yhtenään. Vanhemmiten niitä tapahtuu useammin kuin nuorena. Elimistömme puolustusjärjestelmän valkosolut tunnistavat kuitenkin nämä syövän alkulähteet ja lähes aina ne onnistutaan tuohoamaan. Mikäli meidän puolustusjärjestelmämme siis toimii hyvin.

Toinen esimerkki vastaavasta puolustuskykymme spontaanista reagoinnista tapahtui kotonamme tällä viikolla. Aikuinen tytär vieraili meillä flunssavirustensa kanssa ja seuraavana päivänä miesflunssa nosti päätään. Nenä valui ja päätä särki. Kehotin miestä syömään C-vitamiinia, keittämään pakurikääpäteetä ja uskomaan jo intiaanien kehittämään auringonhattu-uutteeseen. Avantoa ei valitettavasti ollut juuri sillä hetkellä lähettyvillä. Lepo ajoi melkein saman asian. Seuraavana päivänä mies oli jälleen oma itsensä. Elimistön vastustuskyvyn buustaaminen aivan virushyökkäyksen ensimmäisinä hetkinä tehoaa yleensä erinomaisesti.

Puolitieteellisenä lastenkirjailijana leikittelen usein juttelemalla solujeni kanssa. Näinä selkämurtuman aikoina olen öisin kuulostellut niin osteoklastien kuin osteoblastienkin puuhasteluja. Kun flunssa yrittää iskeä, otan hetimiten yhteyttä valkosoluihini. Ympäröivä maailma saattaa pitää minua hulluna, mutta itse uskon sataprosenttisesti ihmisen olevan psykofyysinen kokonaisuus. Paraneminen lähtee aina päästä ja sen jälkeen oma kroppa auttaa ryhtymällä tositoimiin. Lääkkeet ovat vasta ”the last resort”, mutta täytyy muistaa, että oikeat pilleritkin voivat olla oikein kohdeltuina ihmiselle äärimmäisen tärkeitä.

Tänään sekä luustoni että suolistoni kiittävät minua piimälasillisesta. Huomenna ja joka ikinen päivä sen jälkeen toivon valkosolujeni olevan valmiusasemissa vastustamaan.